Wählen Sie Ihre Region und Ihre Sprache

Los

Menü

Mahdollisuus

Tehokkaalla tuotantolaitteistolla on keskeinen rooli toiminnassamme ja kilpailukyvyssä. Tällä osaltaan varmistetaan, että tuotantolaitteet toimivat tehokkaasti ja turvallisesti. Haemme nyt tuotannonkehitysinsinööriä muuntajatehtaalle, Hitachi Energyn Transformers -liiketoimintayksikköön Vaasaan. Tehtävääsi kuuluu erilaisia kehitys-, ylläpito- ja huoltotehtäviä. Päivittäisten tehtävien lisäksi työskentelet mm. ennakoivan kunnossapidon suunnittelun ja toiminnanohjauksen parissa.

Hitachi Energy investoi noin 180 miljoonaa dollaria (noin 170 miljoonaa euroa) uuteen tuotanto- ja teknologiakeskukseen Vikbyn teollisuusalueelle Mustasaareen. Vuonna 2027 valmistuvaan Hitachi Energy Park- nimeä kantavaan keskukseen rakennetaan uusi huipputeknologiaa edustava muuntajatehdas, jonka myötä muuntajien tuotanto- ja testauskapasiteetti kaksinkertaistuu Suomessa. Se tulee sisältämään myös modernit toimisto- ja testaustilat yhtiön sähköistysprojektien ja automaatio- ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille.

Taustasi

  • Tehtävään soveltuva tekninen koulutus, kuten esim. kone- tai automaatioinsinööri
  • Perusosaaminen voimansiirtokomponenteista (laakerit, hihnat, kytkimet)
  • Kokemusta tarkkuutta vaativista mekaanisista asennuksista ja säädöistä
  • Automaatio- ja sähköjärjestelmien tuntemus
  • Kokemusta logiikkaohjelmoinnista
  • Mahdollinen Beckhoff- ohjauskokemus tai servojärjestelmäkokemus katsotaan eduksi
  • Suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen viestintätaito
  • Kiinteistötekniikan tuntemus katsotaan eduksi

Oletko valmis uusiin haasteisiin ja oppimaan uutta? Hae tehtävään 30.4.2026 mennessä. Paikka täytetään heti sopivan ehdokkaan löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö, Jukka Konttas, puh. +358 50 334 2514.

Ort Vaasa, Ostrobothnia, Finland
Jobtyp Full time
Erfahrung Experienced
Position Engineering & Science
Vertrag Regular
Veröffentlichungsdatum 2026-03-27
Referenznummer R0123227

Über Hitachi Energy

Hitachi Energy ist ein weltweit führendes Technologieunternehmen, das sich für eine nachhaltige Energiezukunft für alle einsetzt. Wir bedienen Kunden aus den Bereichen Versorgung, Industrie und Infrastruktur mit innovativen Lösungen und Dienstleistungen entlang der gesamten Wertschöpfungskette. Gemeinsam mit unseren Kunden und Partnern leisten wir Pionierarbeit bei der Entwicklung von Technologien und ermöglichen den digitalen Wandel, der notwendig ist, um die Energiewende hin zu einer klimaneutralen Zukunft zu beschleunigen.

Wir beschäftigen mehr als 45.000 Menschen in 90 Ländern, die sich jeden Tag dafür einsetzen, den Status quo zu hinterfragen und ihre unterschiedlichen Hintergründe zu nutzen. Bewerben Sie sich noch heute und werden Sie Teil eines globalen Teams, das überzeugt ist: Vielfalt + Zusammenarbeit = Innovation.