Scegli la tua regione e lingua

Vai

Menu

Haemme nyt muuntaja-asentajia monipuolisiin ja vaativiin erikoismuuntajatuotannon työtehtäviin muuntajatehtaalle, Hitachi Energyn Transformers -liiketoimintayksikköön Vaasaan. 

Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä osana maailmanlaajuista energiamurrosta. Tehtaallamme yhdistyvät pitkät perinteet ja huippuosaaminen erikoismuuntajien kehittämisessä ja valmistuksessa vaativiin käyttökohteisiin. Tässä työssä sinulla on mahdollisuus päästä kasvamaan ja kehittymään muuntajan kokoonpanon valmistuksessa.

Hitachi Energy investoi noin 180 miljoonaa dollaria (noin 170 miljoonaa euroa) uuteen tuotanto- ja teknologiakeskukseen Vikbyn teollisuusalueelle Mustasaareen. Vuonna 2027 valmistuvaan Hitachi Energy Park- nimeä kantavaan keskukseen rakennetaan uusi huipputeknologiaa edustava muuntajatehdas, jonka myötä muuntajien tuotanto- ja testauskapasiteetti kaksinkertaistuu Suomessa. Se tulee sisältämään myös modernit toimisto- ja testaustilat yhtiön sähköistysprojektien ja automaatio- ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille.

Vastuualueesi

  • Muuntajan aktiiviosan kokoonpano osaluetteloiden ja piirustusten mukaisesti
  • Asennuksen aikana tehtävien tarkastusmittausten suorittaminen
  • Turvallisten työskentelytapojen noudattaminen sekä työympäristön siisteydestä ja järjestyksestä huolehtiminen
  • Oman työsi laadukas ja tehokas toteutus osana tuotantotiimiä

Taustasi

  • Kokemusta kädentaitoja vaativista työtehtävistä. Eduksi katsotaan aikaisempi työkokemus koneiden ja laitteiden asennuksesta ja kytkennästä.
  • Hyviä tiimityötaitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä oma-aloitteisuutta
  • Valmiutta työskennellä vuorotyössä
  • Hyvää fyysistä kuntoa sekä turvallisuuslähtöistä ajattelu- ja toimintatapaa
  • Joustavaa ja positiivista asennetta työhön sekä halua sitoutua tehtävään
  • Suomen kielen taitoa
  • Teknisen alan ammatillinen perustutkinto tai työkokemus sekä tietotekniset perustaidot katsotaan eduksi

Lisätietoja meistä

Oletko valmis uusiin haasteisiin ja oppimaan uutta? Hae tehtävään 19.8.2026 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö Jani Laulaja, puh. 0503343993.

Sede Vaasa, Ostrobothnia, Finland
Tipo di lavoro Full time
Esperienza Experienced
Funzione lavorativa Production & Skilled Trades
Contratto Regular
Data di pubblicazione 2026-07-22
Numero di riferimento R0136294

Hitachi Energy

Hitachi Energy è un leader tecnologico globale nell'elettrificazione, che promuove un futuro energetico sostenibile grazie a tecnologie innovative per le reti elettriche, incentrate sul digitale. Oltre tre miliardi di persone dipendono dalle nostre tecnologie per dare energia alla propria vita quotidiana.

Con oltre un secolo di esperienza pionieristica nelle tecnologie mission-critical di alta tensione, trasformatori, automazione ed elettronica di potenza, stiamo affrontando la sfida energetica più urgente del nostro tempo: bilanciare la crescente domanda di elettricità con la decarbonizzazione del sistema energetico.

Con sede in Svizzera e oltre 50.000 persone in 60 paesi, Hitachi Energy genera fatturato per circa 16 miliardi di dollari. Candidati oggi stesso!