Hitachi ABB Power Grids ilmoitti tänään muuttavansa nimekseen Hitachi Energy vuoden 2021 lokakuusta alkaen. Nimen muutoksella on hallituksen ja osakkeenomistajien suostumus. Samalla yhtiön perustamisesta tulee tänään kuluneeksi vuosi. Yhtiö aloitti toimintansa 1.7.2020. Hitachi Ltd:llä on 80,1 prosentin osuus yhteisyrityksestä, ja loppuosan omistaa ABB Ltd.
Globaalin teknologia- ja markkinajohtajan pääkonttori sijaitsee Zürichissä Sveitsissä. Yrityksellä on vahvaa kokemusta uraauurtavista läpimurroista, jotka ovat edistäneet turvallisen, varman ja luotettavan sähkön saatavuutta jo yli vuosisadan ajan. Näihin läpimurtoihin kuuluu lukuisia innovaatioita, kuten uraauurtava pitkien etäisyyksien HVDC1-tekniikka, jonka avulla maat voivat tehokkaasti siirtää suuria energiamääriä mahdollisimman pienin häviöin tuhansia kilometrejä ja näin pienentää hiilijalanjälkeään. Yhtiö on kehittänyt ja toimittanut mikroverkko- ja energianvarastoratkaisuja, jotka yhdessä älykkäiden ohjausjärjestelmien kanssa takaavat hajautetun uusiutuvan sähköntuotannon luotettavuuden. Yhtiö on johtavassa asemassa vahvemman, älykkäämmän ja vihreämmän globaalin energiajärjestelmän rakentamisessa.
Ilmastonmuutoksen torjuminen on aikamme tärkein ja yksi kiireellisimmistä haasteista. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) ”Net Zero by 2050” raportin2 mukaan ”tie kohti nollanettopäästöjä on kapea”. Raportissa todetaan, että tällä tiellä pysyminen edellyttää vahvempia panostuksia infrastruktuuriin sekä erityisesti ”kaikkien saatavilla olevien puhtaiden ja tehokkaiden energiateknologioiden laajamittaista ja välitöntä käyttöönottoa”. Maailmantalouden odotetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 40 prosenttia seitsemän prosenttia nykyistä pienemmällä energiankulutuksella, jotta vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoite saavutetaan. Tuolloin ”energia-alalla dominoivat uusiutuvat energianlähteet” ja ”sähkö kattaa lähes 50 prosenttia maailmanlaajuisesta energian kokonaiskulutuksesta”. Tällä hetkellä lukema on noin 20 prosenttia2. Oikeudenmukainen ja kestävän kehityksen mukainen energiamurros on keskeisessä osassa tässä maailmanlaajuisessa haasteessa, minkä myötä sähköstä tulee koko energiajärjestelmän perusta.
Hitachi ABB Power Gridsin toiminnan tarkoituksen ydin on kestävän energiatulevaisuuden edistämisessä. Nimen vaihtaminen Hitachi Energyksi heijastaa nopeasti kehittyvää energiaympäristöä sekä mahdollisuutta luoda taloudellista, ympäristöön liittyvää ja yhteiskunnallista lisäarvoa. Hitachin myötä yhtiö palvelee nykyisiä ja tulevia asiakkaita uraauurtavilla ja digitaalisilla teknologioilla ulottuen myös sähköverkon ulkopuolelle. Tämä avaa merkittäviä mahdollisuuksia muun muassa kestävään liikenteeseen, älykkääseen arkeen ja elinympäristöön ja datakeskuksiin liittyen. Yhtiö yhdistää Hitachi Lumadan kaltaisia edistyneitä digitaalisia ratkaisuja ja palveluita energiateknologioihin, jotka perustuvat ainutlaatuiseen toimialaosaamiseen ja kokemukseen. Näin yhtiö palvelee asiakkaita ja kumppaneita ja kehittää yhteistyössä globaaleja ratkaisuja hiilineutraaliin tulevaisuuteen liittyviin koko maailmaa koskettaviin haasteisiin vastaamiseksi.
Hitachin pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Toshiaki Higashihara sanoo: ”Ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien yleistymisen myötä meidän on ratkaistava maailmanlaajuisesti kolme yhteiskunnallista ongelmaa: ympäristö, yhteiskunnan kestokyky ja turvallisuus.” Hän jatkaa: ”Hitachi ABB Power Grids tarjoaa monia ratkaisuja näiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, ja vaihtamalla yrityksen nimeksi Hitachi Energy vahvistamme sitoumustamme kestävän ja ympäristöä säästävän kehityksen mukaisen yhteiskunnan toteuttamiseen. Hitachi ja Hitachi Energy edistävät omalta osaltaan yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemista ja ihmisten elämänlaadun parantamista toteuttamalla energia-alan yhteiskunnallisia innovaatioita asiakkaiden ja kumppanien kanssa.”
Hitachin operatiivinen johtaja Keiji Kojima sanoo: ”Digitaalisen teknologian hyödyntämisestä tulee välttämätöntä kaikilla aloilla, jotta kestävän kehityksen mukainen yhteiskunnallinen kehitys voidaan toteuttaa.” Hän jatkaa: ”Energia-alalla sähköverkkojen odotetaan olevan innovoinnin keskiössä, koska ne liittyvät digitaaliseen kehitykseen vahvasti. Olen vakuuttunut siitä, että Hitachi Energystä tulee tämän innovoinnin edelläkävijä. Yhtiö yhdistää Hitachi Lumadan kaltaisia digitaalisia teknologioita Hitachi Energyn edistyneisiin energiateknologioihin. Näin yhtiö tuottaa innovatiivisia energiaratkaisuja, jotka luovat yhteiskunnallista, ympäristöön liittyvää ja taloudellista arvoa.”
”Energiaympäristö jatkaa kehittymistään, ja niin jatkamme mekin”, kertoo Hitachi ABB Power Gridsin pääjohtaja Claudio Facchin. Hän jatkaa: ”Uuden Hitachi Energy nimemme myötä vahvistamme sitoumustamme lisäarvon luomiseen asiakkaillemme, henkilöstöllemme ja yhteiskunnalle. Kulunut vuosi on ollut vaativa kaikille, mutta odotamme tulevaisuutta toiveikkaina. Olen ylpeä lahjakkaista työntekijöistämme, joita on 90 maassa. Intohimomme, aitoutemme sekä monimuotoisen ja osallistavan yrityskulttuurimme avulla voimme jatkaa matkaamme, jolla edistämme kestävän energian kehitystä sekä uraauurtavia ja digitaalisia teknologioita haluttuna kumppanina vahvemman, älykkäämmän ja vihreämmän energiajärjestelmän luomisessa.”
Hitachi ABB Power Grids ottaa Hitachi Energy nimen käyttöön lokakuusta alkaen. Samalla vaihdamme yhtiöbrändimme Hitachi-brändiin ja käytämme sitä sekä ulkoisessa että sisäisessä viestinnässä. Yhtiö rekisteröi Hitachi Energy Ltd:n virallisesti 30. kesäkuuta 2021 ja on nyt aloittanut nimien virallisen vaihtamisprosessin maailmanlaajuisesti.