Choose your region and language

Go

Menu

Features Finland 29-07-2021

2 min read

Kesätyöntekijät kokoontuivat piknikille Vaasassa

Kesätyöntekijöiden piknik ryhmäkuva 2021

Hitachi ABB Power Grids työllistää tänä kesänä lähes 60 kesätyöntekijää. Vaasassa järjestettiin keskiviikkona 21. heinäkuuta työpäivän jälkeinen piknik kesätyöntekijöille. Ohjelmassa oli hauskaa visailua, pihapelejä sekä rentoa tutustumista muihin kesätyöntekijäkollegoihin hyvässä säässä.

Ajatus piknikistä lähti liikkeelle HR-harjoittelija Erika Kuulan toiveesta järjestää yhteistä tekemistä kaikille kesätyöntekijöille. ”Kaipasin etätyöpäiviini sosialisoitumista, ideoiden jakoa ja vertaistukea, nyt kun vuorovaikutustilanteet eivät ole samoja Teamsin välityksellä kuin kasvotusten. Enkä varmasti ollut ainoa näiden ajatusten kanssa”, Kuula kertoo.

Kuula sai vahvaa kannatusta ajatukseen omalta tiimiltään ja näin tapahtumaa lähdettiin viemään eteenpäin.

”Piknik oli erittäin onnistunut ja antoisa tapahtuma. Oli hienoa päästä tutustumaan muihin kesätyöntekijöihin rennon hengailun merkeissä. Verkostoitumisen lisäksi pääsimme tutustumaan yhtiöömme kokonaisuutena paremmin, kun saimme kuulla millaisissa työtehtävissä muut toimivat”, Kuula kertoo. 

Kesätyöntekijät mölkkytunnelmissa
Kesätyöntekijät mölkkytunnelmissa

Paikan päälle saapunut Emilia Rinne kehui piknikin olleen mukava tapa tutustua muihin kesätyökollegoihin rennossa kesätunnelmassa. Rinne työskentelee HSE (Health, Safety and Environment) -harjoittelijana Transformers yksikössä. “Kesä on sujunut tähän mennessä mukavasti vaihtelevien turvallisuuteen liittyvien työtehtävien parissa”, Rinne kertoo.

Toinen paikalla ollut Olli Syrjälä työskentelee myynnin puolella tarjousten laskijaharjoittelijana. ”Työ on ollut todella mielenkiintoista ja vastuullista, sekä samalla sopivan haastavaa. Olen oppinut paljon Hitachi ABB Power Gridsin yrityksellisestä toimintamallista, ja tärkeitä myyjien toimintatapoja”, Syrjälä kertoo.

”Kesätyöntekijöiden piknik oli mukava ja sopivan rento tapahtuma - näitä ehdottomasti lisää”, Syrjälä kehuu.