Välj din region och ditt språk

OK

Meny

Mahdollisuus

Tehokkaalla tuotantolaitteistolla on keskeinen rooli toiminnassamme ja kilpailukyvyssä. Tällä osaltaan varmistetaan, että tuotantolaitteet toimivat tehokkaasti ja turvallisesti. Haemme nyt tuotannonkehitysinsinööriä muuntajatehtaalle, Hitachi Energyn Transformers -liiketoimintayksikköön Vaasaan. Tehtävääsi kuuluu erilaisia kehitys-, ylläpito- ja huoltotehtäviä. Päivittäisten tehtävien lisäksi työskentelet mm. ennakoivan kunnossapidon suunnittelun ja toiminnanohjauksen parissa.

Hitachi Energy investoi noin 180 miljoonaa dollaria (noin 170 miljoonaa euroa) uuteen tuotanto- ja teknologiakeskukseen Vikbyn teollisuusalueelle Mustasaareen. Vuonna 2027 valmistuvaan Hitachi Energy Park- nimeä kantavaan keskukseen rakennetaan uusi huipputeknologiaa edustava muuntajatehdas, jonka myötä muuntajien tuotanto- ja testauskapasiteetti kaksinkertaistuu Suomessa. Se tulee sisältämään myös modernit toimisto- ja testaustilat yhtiön sähköistysprojektien ja automaatio- ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille.

Taustasi

  • Tehtävään soveltuva tekninen koulutus, kuten esim. kone- tai automaatioinsinööri
  • Perusosaaminen voimansiirtokomponenteista (laakerit, hihnat, kytkimet)
  • Kokemusta tarkkuutta vaativista mekaanisista asennuksista ja säädöistä
  • Automaatio- ja sähköjärjestelmien tuntemus
  • Kokemusta logiikkaohjelmoinnista
  • Mahdollinen Beckhoff- ohjauskokemus tai servojärjestelmäkokemus katsotaan eduksi
  • Suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen viestintätaito
  • Kiinteistötekniikan tuntemus katsotaan eduksi

Oletko valmis uusiin haasteisiin ja oppimaan uutta? Hae tehtävään 30.4.2026 mennessä. Paikka täytetään heti sopivan ehdokkaan löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö, Jukka Konttas, puh. +358 50 334 2514.

Plats Vaasa, Ostrobothnia, Finland
Jobbtyp Full time
Erfarenhet Experienced
Jobbfunktion Engineering & Science
Avtal Regular
Publiceringsdatum 2026-03-27
Referensnummer R0123227

Om Hitachi Energy

Hitachi Energy är en global teknikledare som arbetar för en hållbar energiframtid för alla. Vi betjänar kunder inom energi-, industri- och infrastruktursektorerna med innovativa lösningar och tjänster över hela värdekedjan. Tillsammans med kunder och partners utvecklar vi banbrytande teknik och möjliggör den digitala omvandling som krävs för att påskynda energiomställningen mot en koldioxidneutral framtid.

Vi sysselsätter cirka 45 000 personer i 90 länder som varje dag arbetar målmedvetet och använder sina olika bakgrunder för att utmana nuläget. Vi välkomnar dig att ansöka idag och bli en del av ett globalt team som jobbar för: Mångfald + Samarbete = Stor Innovation.